Alunperin innostuin valokuvauksesta vaihto-oppilas vuotenani Amerikassa. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Valokuvaajana olen nähnyt kaiken. Aloitin ammattivalokuvaajana 30 vuotta sitten kun kuvattiin vielä 6x7cm negatiiveille ja valmistettiin mustavalkoiset kuvat pimiössä. 2000 luvun alussa mentiin paniikkiin kun digitaalikamerat tekivät tuloaan ja siitäkin selvittiin...
Olen opiskellut valokuvausta töiden ohella 7 vuotta. Yksi urani kohokohdista on ollut saada Suomessa ammattivalokuvaajien liiton mestariarvo, jota haetaan 20 valokuvan sarjalla. Niitä on myönnetty yhteensä 44 vuoden 1979 jälkeen.
Luovuin studiostani Tampereella, Finland 2022. Tällä hetkellä asun osan vuodesta Suomessa ja osan Espanjassa, Torreviejassa. Nautin vaihtelusta, että en ole sidottu paikkaan ja saan ottaa valokuvia juuri siellä missä olen. Nyt kun kaksi lastanikin asuvat omillansa.
Olen opettanut valokuvauksen yksityisoppilaita vuodesta 2020. On upeaa nähdä, kuinka he kehittyvät valokuvauksessa.
Viime aikoina olen tehnyt myös videoita, se on todella kivaa. Valokuvaaja taustallani on ollut mahtavaa huomata miten paljon enemmän informaatiota videoon saa lisättyä valokuvaan verrattuna. Uuden oppiminen on ihan parasta!

Photographer Liisa Karling Valokuvausapu Oy, Entrepreneur

2020 - Recent

Studies in Service Design 25 Credits (University of Lapland)

2020

Studio Karling Oy , Entrepreneur, Photographer

2004-2022

Golden Cross of Entrepreneurs of Finland

2018

Tammelanpuisto Entrepreneur of the Year

2014

Union of Professional Photographers , MASTER VALUE

2012

Further Qualification in Entrepreneurship

2007

Specialist Qualification in Photography

2005

National Women Entrepreneur Award, Golden Eagle Recognition

2004

Studio Karling Oy , Entrepreneur, Photographer

2004-2022

Photo-artisan , Photographer's Professional Qualification and Basic Diploma in Communication

1999

Raimo J Niemi Photography, Photographer

1998-2004

Voionmaa College Communication Course (introduction to Radio, TV and Journalism)

1995

Diploma in Communication Studies

1995

Photographic Studio Raimo J Niemi, Photographer

1992-1994

Photographer Liisa Karling

1994-1998

Photography Laboratory Technician

1994

Palkintoja

Asiakkaita

Kuvauksia

Instagram

Facebook

Opin tunnissa enemmän kuin olisin oppinut kymmenien tuntien itseopiskelulla. Erityisen palkitsevaa oli saada ammattilaiselta palautetta ottamistani kuvista. Tarkastelimme kuvakulmia, rajausta, valotusta, sävytystä ja kuvankäsittelyn säätöjä. Loistavien vinkkien ja neuvojen lisäksi sain useita oivalluksen hetkiä - kyllä, näin se tehdään! Oppimisen lisäksi sparraus oli hauskaa. Oli todella hyvä fiilis, menen jatkossakin. Parempaa ja nopeampaa tapaa oppia valokuvausta on vaikea kuvitella.

Petri Toikkanen
Valokuvauksen harrastaja Suomesta

Liisa kuvasi perhekuvani, enkä voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen. Hän vangitsi kauniita ja luonnollisia hetkiä, jotka todella kuvastivat persoonallisuuttani. Hänen huomionsa yksityiskohtiin ja luovuutensa loistivat jokaisessa otoksessa. Suosittelen Liisaa kaikille, jotka etsivät lahjakasta ja ammattitaitoista valokuvaajaa.

Ramin Zamani
Espanja
×

 

Hei!

Klikkaa profiiliani alla keskustellaksesi WhatsAppissa

× Miten voin auttaa?